Yhteystiedot

Jukka Hako
Kellastuvantie 2
01760 VANTAA
p. 050 465 0399
jukka.hako@kellastupa.fi

Vantaan demareilla johdonmukainen kuntien yhteistyötä korostava linja

Torstai 2.4.2009 klo 0.07

Vantaan demareita on arvosteltu siitä, että demarit jarruttavat kehitystä, kun eivät ole halukkaita selvittämään Vantaan ja Helsingin mahdollisen yhdistämisen etuja ja haittoja.

Asia on juuri päinvastoin. Vantaan demarit eivät halua kääntää kehityksen pyörää taaksepäin. 1960-luvun lopulla Helsinki oli liikkeellä aivan vastaavilla esityksillä. Aluksi kohteena oli vain Vantaa (silloin vielä Helsingin maalaiskunta), myöhemmin Helsinki halusi osia myös Espoosta. Vantaan kaikki poliittiset ryhmät olivat yksimielisesti kuntaliitoksia vastaan ja liputtivat kuntien välisen yhteistyön puolesta.

Vantaa olisi jo 1960-luvun lopulla ollut valmis vaaleilla valittavaan seutuhallintoon. Lopputuloksena oli kuitenkin yhteistyössä valtion kanssa kuntien välisen yhteistyön lisääminen. Syntyi lakisääteinen YTV neljän kunnan alueelle. YTV sai joukkoliikenteen ja jätehuollon tehtävät 1980-luvulla. Siksi tuolloin ei koettu tarpeelliseksi kehittää muunlaisia seutuhallinnon malleja. 

Kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana Helsingin seudun metropolialue on maantieteellisesti kasvanut melkoisesti. Nyt tarvitaan lisää kuntien välistä yhteistyötä, kenties laajempaa seutuhallintoa. Tätä pitää selvittää. Onneksi tästä nyt näyttää olevan laaja yhteisymmärrys. Kokoomuksen aitoon sitoutumiseen seutuhallintoselvityksiin en kuitenkaan tässä vaiheessa oikein luota.

Vantaan demarien mielestä kuntaliitokset eivät ole ratkaisu ongelmiin, varsinkaan, jos ollaan luomassa nykyisen kuntalain pohjalta jättikuntia.

Vantaan demarit ovat johdonmukaisesti aina olleet kuntien välisen yhteistyön kehittämisen puolella, kuten nytkin. Viime vuosiin asti kaikki Vantaan poliittiset ryhmät ovat olleet samaa mieltä. Nyt viime vaaleissa vahvistunut kokoomus on Vantaalla muuttanut kurssiaan ja on siirtynyt kuntaliitosten tielle ja Helsingin perinteisten tavoitteiden ajajaksi.

Sosialidemokraatit eivät usko kuntaliitoksiin vaan kuntien väliseen yhteistyöhön. Katselukulmamme Helsingin seudun asioihin on siis aivan toinen. Kun emme liitoksiin usko ja pidämme niitä jopa vääränä politiikkana, siksi emme myöskään kannata pyörän kääntämistä siihen suuntaan ja olemme olleet nihkeitä erilaisille liitosselvityksille.

Vantaalla on voimassa yhdessä ja yksimielisesti päätetty strategia, joka nojaa kuntien välisen yhteistyön lisämiseen. Tätä taustaa vasten tuntuu erikoiselta, että nyt suurimman puolueemme kokoomuksen paikallisjohto on Vantaalla Helsingin äänitorvena.

 

Kommentoi kirjoitusta.