Yhteystiedot

Jukka Hako
Kellastuvantie 2
01760 VANTAA
p. 050 465 0399
jukka.hako@kellastupa.fi

Kaupunginhallitus jyrkensi lausuntoa Riipilän louhoshankkeesta

Maanantai 9.11.2009 klo 23.53

Vantaan kaupunginhallitus käsitteli lausuntoa Lemminkäisen louhoshankkeesta lokakuun puolella. Hanke on vasta alkuvaiheessa, mutta herättänyt jo suuria tunteita Riipilässä ja lähikylissä.

Kaupunginhallitus jyrkensi kaupunkisuunnittelulautakunnan lausuntoehdotusta allekirjoittaneen esityksestä. Kannatusta tuli kaikilta tahoilta ja niinpä muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Muutoksia esitin kolmeen kohtaan. Ensinnäkin Louteis-Vantaan maankäyttöselvitys tulisi tehdä ensin ja vasta sen jälkeen ylipäätään olisi edellytyksiä arvioida louhoshanketta. Toiseksi Lemminkäiselle viestittiin, että louhoshanke voisi tulla kysymykseen lähinnä HJämeenlinnanväylän tuntumassa. Kolmannessa muutoksessa korostettiin, että hankkeet vaikutkkset Lamminsuon suojelualueen vesitasapainon ja Riipilän vanhaan metsään osana vanhojen metsien suojeluohjelmaa on selvitettävä.

Vaikka hankkeen arviointi on vasta alkuvaiheessa, on kaupunginhallituksen viesti mielestäni selvä. Lemminkäinen ei menesty alkuperäisellä hankeella lainkaan. Kun alkuperäisessä hanke-esityksessä oli vain kaksi vaihtoehtoa: kaikki tai ei mitään, näyttäisi alkuperäinen hanke ajajtuvan umpikujaan.

Jos Lemminkäinen jatkossa arvelee pääsevänsä louhimaan edes vähääkään Riipilässä, olisi alkuperäinen esitys vedettävä kokonaan pois. Jonkinlaista ymmärrystä voisi saada osakseen hanke, joka sijoittuisi Hämeenlinnantien välkittömään läheisyyteen. Toki senkin hankeen osalta olisi tehtävä kaikki mahdolliset ympäristövaikutusten arvioinnit.

 

 

 

3 kommenttia .