Yhteystiedot

Jukka Hako
Kellastuvantie 2
01760 VANTAA
p. 050 465 0399
jukka.hako@kellastupa.fi

Louhelan keskuksen kaava nähtäville

20.02.2010

Louhelan keskuksen asemakaavamuutos on asetettu nähtäville. Kaavaehdotus sallii nykyisen ostoskeskuksen purkamisen. Sen tilalle nousee 5-kerroksinen, samanmuotoinen asuintalo. Torialueelle rakennetaan uusi liikekeskus. Kaavaehdotus oli yhden kokouksen ajan pöydällä varapuheenjohtaja Jukka Haon esityksestä.

- Pyysin asukkailta mielipiteitä pöydälläolon aikana. Sain joitakin vastauksia. Kaikki mielipiteet olivat maltillisia. Osa toivoi, että ostari olisi säilynyt, osa ymmärsi, että ostoskeskus on korvattava asunnoilla, kertoo Jukka Hako.

- Olisin itsekin toivonut, että valmistelussa olisi löytynyt ratkaisu, jolla olisi voitu säilyttää edes osa ostoskeskusta, rakentaa tori- ja ostarialueelle asuntoja ja turvata samalla kaupalliset lähipalvelut. Kaikki muut toiveeni kaavaehdotuksessa toteutuvat paitsi edes pienen palan säilyttäminen ostarista. Koska omalla näkemykseni ei valmistelun aikana saavuttanut riittävää kannatusta, katsoin oikeaksi olla tukemassa kaavaehdotuksen laittamista nähtäville, Hako toteaa.

- Päätin kuitenkin jättää pöytäkirjaan lausuman, josta käy ilmi miten suhtaudun vanhojen aluerakentamisalueiden uudiskaavoitukseen ja Myyrmäen kirkon tontin kehittämiseen uuden Louhelan keskuksen naapurina. Lausumaani yhtyivät puoluetoverini Mari Niemi-Saari ja Tiina Päivinen, kertoo Hako.

Lausumani on seuraavansisältöinen:

Vantaa on maamme aluerakentamisen ajan kaupunkisuunnittelun elävä museo. Siksi aluerakentamisen suunnitteluperiaatteiden mukaiset, alkuperäiset lähipalvelurakennukset tulisi mahdollisimman hyvin säilyttää maisemassa. Louhelan keskuksen asemakaavoituksessa ei hyvistä yrityksistä huolimatta löydetty taloudellista ratkaisua ostoskeskuksen säästämiseksi edes osittain käyttötarkoitusta muuttamalla. Ratkaisu ei saa olla linjapäätös, jolla muita vanhoja ostoskeskusalueita jatkossa kaavoitetaan. Vantaan ostoskeskuksista laadittu inventointiraportti piti lähes kaikkia Vantaan ostoskeskuksia, erityisesti vanhojen aluerakentamisalueiden ostoskeskuksia, säilyttämisen arvoisina joko nykyisessä tai uudenlaisessa käytössä.

Louhelan keskuksen rakentaminen asemakaavaehdotuksen mukaan edellyttää, että Louhelan uudistettu torialue ja Myyrmäen kirkko muodostavat kaupunkikuvallisen kokonaisuuden. Vantaan kaupungin tulee keskustella Vantaan seurakuntayhtymän kanssa siitä, miten kirkko voitaisiin avata helpommin lähestyttäväksi torin suunnasta ja voitaisiinko sen näkyvyyttä torin suuntaan parantaa puustoa karsimalla. Mahdollisuudet sijoittaa kirkon tontille uurnahautausmaa tai sirottelupaikka sekä muistelupaikka tulisi selvittää samanaikaisesti. Lisäksi olisi neuvoteltava, miten Myyrmäen kirkon tontin käyttämätön rakennusoikeus voitaisiin hyödyntää.

27.01.2022Jukka Hako ehdolla Tradekan edustajistoon
20.12.2021Jukka Hako ehdokkaana aluevaaleissa
03.01.2016Jukka Hako demariryhmän puheenjohtajaksi
28.10.2012Lupauksia Riipiläntien kevyen liikenteen väylästä
31.07.2012Jukka Hako kuntavaaliehdokkaaksi
15.07.2012Joukkoliikenteeseen uusi hinnoittelu
22.12.2011Valtuustoaloite: Ohjelma asunnottomuuden poistamiseksi
11.12.2011Sisäisen lipun hinta halpenee Vantaalla
10.07.2011Valtuustoaloite: Asemakaavoitus aloitettava omakotialueilla Seutulassa ja Riipilässä
10.07.2011Valtuustoaloite: Ulkoilureitin jatkaminen Kehä III:n pohjoispuolella Vantaanjoen varressa
10.07.2011Valtuustoaloite: Vanhusten palvelukeskus Myyrmäen keskustaan
08.02.2011Linja 43 elokuussa Myyrmäkeen
17.01.2011Luoteis-Vantaan maankäyttöselvitys
05.01.2011Jukka Hako jatkaa demarien kirkkovaltuustoryhmän puheenjohtajana
03.01.2011Kivistön suuralue jäi ilman ennakkoäänestyspaikkaa
21.11.2010Vantaan demareilta aloite harmaan talouden torjumiseksi
16.11.2010Jukka Hako valittiin uudelleen kirkkovaltuustoon
24.10.2010Jukka Hako, numero 26, ehdolla yhteiseen kirkkovaltuustoon
20.10.2010Riipiläntien kevyen liikenteen väylä viivästyy
19.09.2010Terveysasemat säilyvät
19.09.2010Bussiyhteyksiä lisää Kivistöstä ja Seutulasta
20.02.2010Louhelan keskuksen kaava nähtäville
05.02.2010Rakennuskulttuurin inventoinnit otettava tosissaan
14.01.2010Demariryhmä järjestäytyi
02.12.2009Kysely Pirttirannan tulevaisuudesta
22.09.2009Tule kuulemaan Vantaa-sopimuksesta 1.10.2009 klo 18.00 Kilterin koululle
08.04.2009Jukka Hako kaupunginvaltuustossa: Helsinki toistaa 1960-luvun suunnitelmiaan
31.03.2009Uutispommi: Kokoomus taipui seutuselvitykseen
18.02.2009Vantaan demarit: Metropolipolitiikan perustaksi seutuhallinto, asukasdemokratia ja peruskuntien välinen yhteistyö
28.01.2009Demariryhmä uusi puheenjohtajistoaan
28.01.2009Vantaa sai uudet luottamushenkilöt
10.11.2008Joukkoliikenne ja terveyspalvelut puhututtivat asukkaita
17.10.2008Kunnallisvaalit kiinnostavat: 100 henkeä vaalisopalla
10.10.2008Vastaajat: Myyrmannin laajennusta kannatetaan
25.09.2008Äänestysnumerot selvillä: Jukka Hako, numero 14
22.09.2008Jukka Hakon vaalirahoitus verkossa
22.09.2008Jukka Hako: Vaaliteemat on nyt valittu
21.09.2008Vaalisoppaa Kultakaivoksessa sunnuntaina 12.10.
09.09.2008Jukka Hako: Louhelan rakentaminen helpotti aikoinaan asuntopulaa
05.09.2008Jukka Peltomäki Kivistössä: Vantaa on Suomen vetovoimaisinta aluetta
03.09.2008Kokoomus aiheetta demarien kimpussa
13.08.2008Demarien jäsenäänestys