Blogin arkisto

Yhteystiedot

Jukka Hako
Kellastuvantie 2
01760 VANTAA
p. 050 465 0399
jukka.hako@kellastupa.fi

Koulusäästöt koskettavat kaikkia oppilaita

Maanantai 28.10.2013 klo 8:41


Vantaalla viime aikoina käyty kiivas keskustelu kahden koulun lakkauttamisesta on peittänyt alleen syyn, miksi tällaiseen esitykseen ja päätökseen päädyttiin. Viime vuonna päättäjille esiteltiin vaihtoehtona, että opetuksen menoja karsittaisiin vähentämällä koulunkäyntiavustajia. Tämä vaihtoehto torjuttiin yksimielisesti vuosi sitten talousarviokäsittelyssä.

Katse oli suunnattava mahdollisuuteen saada säästöjä koulutiloista. Vantaalla käynnistettiin kaikkia kouluja koskeva tarkka selvitys opetustilojen määrästä. Tämän jälkeen tehtiin suunnitelma siitä, miten koulutiloja voitaisiin koulupäivän aikana käyttää nykyistä tehokkaammin. Juuri tämä linjaus on saanut liian vähän huomiota osakseen.

Kun alimpien luokkien pienryhmäopetusta, mm. kielten opetusta, keskitetään aamupäivään ja ylempien luokkien iltapäivään, voidaan koulussa järjestää enemmän opetusta kuin tällä hetkellä. Kun näin ryhdytään toimimaan Vantaan kaikissa kouluissa, havaitaan, että opetustiloja riittää selvästi suuremmalle oppilasmäärälle kuin Vantaalla tällä hetkellä on. Näin saavutetaan aikaa myöten 3,5 miljoonan euron vuotuiset säästöt.

Kun oppilasmäärän kasvut otettiin myös huomioon, jäi eniten väljyyttä läntiselle Vantaalle ja Hakunilan alueelle. Näillä alueilla jäi mahdollisuus luopua joistakin koulutiloista. Valinta kohdistui Tuomelan ja Hevoshaan kouluihin. Perusteluna valinnalle oli, että muutokset oppilaiden koulumatkoissa ovat pienimmät verrattuna joidenkin muiden koulujen lakkautuksiin. Kahden koulun lakkauttamisesta syntyy myös lisäsäästöä.

Kaikkein suurin säästö syntyy siitä, että koulutiloja tiivistämällä voidaan aikanaan jättää kaksi keskikokoista koulua kokonaan rakentamatta. Lisäksi säästetään aikanaan eteen tulevat lakkautettujen koulujen peruskorjaukset.

Kyse ei ollut kahden koulun lakkauttamisesta vaan suunnitelmasta lisätä koulutilojen käyttöä. Koulusäästöt koskettavat siis kaikkia peruskoulun oppilaita.

Tuomelan ja Hevoshaan koulujen lakkauttamista vastustaneet päättäjät olisivat toivoneet päätöksen siirtämistä ja Vantaan kaikkien koulujen kuntokartoituksen tekemistä. Vasta sen jälkeen olisi päätetty Tuomelan ja Hevoshaan lakkauttamisesta. Esityksestä puuttui kuitenkin kustannusvaikutus. Valtuutetuille kerrottiin talousarvioinfossa, että kaikkien koulujen samanaikainen kuntokartoitus maksaisi jopa 3 miljoonaa euroa. Siihen ei ole talousarviossa rahaa. Ei ole myöskään syytä luoda epävarmuutta, että kaikki koulut odottaisivat mahdollisen lakkautusuhan alla lopullisia päätöksiä.

Sosialidemokraatteja on arvosteltu siitä, että olisimme vaaliohjelmissa vastustaneet koulusäästöjä. Vaaliohjelmamme ykköslupaus oli saattaa Vantaan talous sellaiseen kuntoon, että verorahat riittävät palveluihin ja että velkaantuminen pysäytetään. Selkeä tavoitteemme oli myös, että henkilöstöä ei irtisanota eikä lomauteta, eli opettajia ja avustajia ei vähennetä.

Koulutilojen uudenlainen käyttö hidastaa kaupungin kustannusten kasvua. Tehdyt koulusäästöt eivät ole ristiriidassa vaaliohjelmamme kanssa, jolle saimme vantaalaisilta vahvan tuen.  

Samanlaisia tilajärjestelyjä on viime vuosina tehty yksittäisissä kaupunginosissa, kuten Tikkurilassa ja Havukoskella. Tällä kertaa tarkastelussa oli koko kaupunki.

Vanhempien tuska ja pettymys tehdyistä päätöksistä on täysin ymmärrettävä, kun koko kaupungin näkökulmasta tehty päätös osui omalle asuinalueelle.


Kommentit

3.11.2013 9:26  Sirpa Annala

Jukka Hako, kiitos mielipiteestäsi! Se tuo hyvin selvästi esille ja vahvistaa käsitystäni demarien talouspoliittisesta sokeudesta täällä Vantaalla. Se kertoo myös teidän lyhytnäköisestä tarkastelukulmasta kaupungin tulevaisuutta ajatellen. En tiedä miksi henkilökohtaisesti haluat hankkitua eroon länsi-Vantaasta, mutta mielelläni siihen vastauksen ottaisin. Länsi-Vantaa on kohtalaisen laaja alue ja mm siksi on käsittämätöntä, että koulujen oppilasmääriä tarkastellaan koko Myyrmäki-Martinlaakso suuralueena. Tällaista tarkastelua et hyväksyisi jos omasta perheestäsi olisi kyse, mutta tuskin asia niin henkilökohtaisesti koskee kun kommenttisi ovat tuota luokkaa. Olen ollut yhteydessä henkilökohtaisesti poliitikoihin sekä Espoossa, Helsingissä ja jopa ministeritasolle. He pitävät varsin kummallisena demarien poltiikkaa täällä Vantaalla, joka määrätietoisesti näivettää tiettyjä alueita ja kehittää vain tiettyjä. Tästä kaupungin päättäjillä pitäisi olla ihan tuorettakin tietoa Vantaan ulkopuolelta mm kiinteistövälittäjien taholta (yksi ja vain yksi esimerkki tähän Jetro Rostedin kommentti Heurekan tilaisuudesta tältä syksyltä, ja muitakin tietysti löytyy jos lisää nimiä tarvitset) Ministeritasolta saamani kommentti ihmetteli lähinnä sitä, miten suljetaan terveitä kouluja kun sisäilmaongelmaisia rakennuksia on enemmän kuin pystytään huoltamaan ja korjaamaan! Tämä keskusteluni ministeritasolla todennäköisesti johdattaa Vantaan kaupungin suurennuslasin alle myös näissä asioissa. Ministeri kehoitti jatkamaan taistelua ja nostamaan esille faktoja ja sen me todellisesti tulemme tekemään, siitä voitte olla täysin varmoja. Tiedämme, että Tuomelan koulu ollaan lyömässä rahoiksi ja edunsaajien lista lienee jo kaikkien tiedossa. Varmaankin saatte jokainen kehua itseänne siitä päätöksestä, varsinkin jos itse on mukana kyseisellä listalla. Järjenkäyttö olisi suotavaa joskus jopa pakollista. t. Sirpa Annala, FM, yksityinen perhepäivähoitaja, Hämeenkylä

26.4.2016 16:02  Sirpa Kauppinen

Se, että kaikkien koulujen vaikutuksia terveydelle ei selvitetä (hinta noin 1500e/koulu oirekyselyllä) johtaa helposti virheinvestointeihin. Onko valtuustolle raportoitu koulukohtaisesti oireilmoitusten määrä - ja kuinka hyvä mittari se on?

Koulupäätöksiä tehtäessä sanottiin mm. Hämeenkylän koulun olevan teknisesti kunnossa. Sitähän se oli, mutta myös myös terveyshaittaa sekä opettajille että oppilaille aiheuttava. Ja nämä terveysvaikutukset tulee myös huomioida. Opettajat ovat työssä terveytensä uhalla.

Valtioneuvoston kosteus- ja hometalkoissa on todettu, että tällaiset koulut tulee korjata tai korvata uusilla - ja se maksaa itsensä takaisin jopa yhdessä, viimeistään Kolmessa vuodessa. Valitettavasti Vantaalla on monta koulua, joissa on lapset sairastuvat sisäilmasta.

Sekä uuden rakentaminen että korjaaminenkin vaatii väistötiloja. Esimerkiksi Pähkinärinteen väistötilojen vuokrat ovat miljoonaluokkaa vuosittain. Hämeenkylän ja Sotungin koulun (Hevoshaan vieressä) ovat myös - ja kustannuksia voisi helpoiten leikata nimenomaan käyttämällä terveitä, valmiita kouluja, joissa on valmiit opetustilat - ja joista ei aiheudu terveyssektorille valtavia kustannuksia. Samalla vältetään lasten elinikäinen terveyshaitta.

Olen hyvin iloinen siitä linjauksesta, että nyt panostetaan lapsiin ja kouluihin ja näissä lasten terveyteen. Savotta on suuri, ja paljon viisaita päätöksiä vielä edessä. Sisäilmaongelmien hoitaminen kun säästää kokonaistaloudellisesti. Laitetaan Vantaan koulut kuntoon.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini